|
Vapaana vakiovuoro tiistai 21:30-22.30 Vapaana vielä aamu- ja iltapäivä vakiovuoroja Meiltä myös viikonlopun yksittäis- ja turnausvuorot edulliseen hintaan. |
Inkkareilta saatiin lopulta vain piste!27.01.2010
FBC Turku ja Indians tarjosivat Beeceen kauden ennätysyleisölle vauhdikkaan ja vaiherikkaan kamppailun. Pelissä kummallista oli se, että alku ja loppu oli maalitonta, mutta ensi ja toisen erän lopun väliseen puoleen tuntiin molemmat iskivät seitsemän osumaa. Näin päädyttiin jatkoajankin jälkeen lopulta molempia tyydyttäneeseen tasapeliin, vaikka ratkaisu ikään kuin roikkui ilmassa koko päätöserän ja vielä jatkoajankin. Rehellisyyden nimissä täytyy todeta, että ratkaisuosuma olisi voinut kolahtaa kumpaan päähän tahansa. FBC Turku - Indians 7-7 ja. (4-3, 3-4, 0-0)
Tasapeli tyydytti taatusti enemmän Espoolaisia, sillä FBC olisi kipeemmin tarvinnut kahta pistettä pitääkseen toiveita yllä kahden sakkiin yltämisestä. Porista pitää perjantaina kaivaa nyt kaksi pistettä vaikka väkisin jotta toivo vielä eläisi. - Aikamoinen peli taas josta kaksi pistettäkin oli tarjolla, mutta toki molemmatkin olisi voinut mennä. Kolmannessa erässä ei nyt pystytty iskemään sitä ratkaisua joka melkein roikkui jo ilmassa. Vastustaja kyllä oli toki myös todella terävä ja ehkä pistejako oli oikeutettu lopputulos, mietti FBC Turun valmentaja Peter Ruohomäki pelin jälkeen.
*** Joni Iivonen Kotijoukkueen Pizzeria Napoli -pelaaja = Teemu Vainio (illan nälkäisin suoritus palkitaan pizzalahjakortilla) Näyttävä katko keskialueella ja siitä oma purjehdus keskustaan. Sitten ranteet lukkoon ja kädet pystyyn. Tasoitusmaalista näin pizzalahjakortti Vainion pojalle!
|
| 01.09.2010 | Edustusjoukkueen kuulumiset myös videolla |
| 28.08.2010 | FBC Turku uudistuneena tulevaan divarikauteen |
| 26.08.2010 | FBC Turun seurapäivä Duosportissa 28.9 |
| 15.08.2010 | FBC Turun naiset etsivät pelaajia |
| 09.08.2010 | Skanssi Cup junioreiden katusählyturnaus |
| 22.06.2010 | Duosport FBC Turun seuratuotteiden toimittajaksi |
| 16.06.2010 | Katusählyn Turun parhaat ratkottiin jälleen Varvintorilla! |
| 04.06.2010 | ESPT'10 täyttyy nopeasti |
| 28.05.2010 | FBC Turulle joukkue myös miesten 2.divisioonaan |
| 21.05.2010 | Katusählyä 12.6 Varvintorilla |
|
Siirry arkistoon » |