Sport Garden

Vapaana vakiovuoro tiistai 21:30-22.30

Vapaana vielä aamu- ja iltapäivä vakiovuoroja

Meiltä myös viikonlopun yksittäis- ja turnausvuorot edulliseen hintaan.

Yhteystiedot

D96 pojilla kauden parhaat pelit

Share |
08.03.2010

D96 pojilla oli tukalat paikat lauantaina, voittosarake näytti nollaa, tasureita oli kaksi ja tappioita 4 kappaletta. Mikäli joukkue haluaa vielä taistella paikasta 4 parhaan joukossa, oli pisteitä napsittava lopuista otteluista jotta tähän tavoitteeseen päästäisiin. Omassa kotiturnauksessamme vastassa olivat viimeisestä pudotuspelipaikasta kamppaileva Kaarinan Sheriffit sekä Karhut Porista.

Päivän ensimmäisessä pelissä panokset olivat kovat sillä tappiolla tai tasurilla Sheriffit olisivat päässeet jo liian kauaksi karkuun, viime kohtaamisessa hävisimme 5-2, joten vaadittiin vähintään kolmen maalin voittoa, jotta ohittaisimme maalierolla Sheriffit sarjatauluk ossa.. ja sitä sai mitä tilasi. Aivan mahtava esitys pojilta oikeaan paikkaan. Lopputulos 7-2 keltapaidoille tiesi sitä että taas oltiin pudotuspelijunassa mukana. Seuraavaksi vastassa Karhut joita vastaan viimeksi saimme myös hyvän pelin aikaiseksi, mutta tuolloin jäähyt pilasivat ottelun meidän osaltamme. Nyt oli siis revanssin paikka.

Jos ensimmäisessä pelissä pallo pomppi edes hieman keltaisille niin toisessa pelissä ei ollut tuurista tietoakaan. Peli oli lähes kaksi erää lukemissa 1-1, mutta tolpissa ja maaliviivoissa johdimme jo 20-0, Rouva Fortyyna oikein irvisti keltapaidoille tässä toisessa pelissä. Ja niinkuin arvata saattoi niin jos ei meille maalit maistu niin kaveri kyllä kuittaa mielellään; Kolmannen erän alkuun kaveri sai joka paikasta häkin ja me tuskailimme maalinteon kanssa loppusummeriin asti, tulos 6-3 porilaisille.

Kauden paras esitys toi tällä kertaa vain 2 pistettä, vaikka tuollaisella esityksellä 4 pistettä ei olisi ollut vääryys. Vaikka jouduimme pelaamaan tämän turnauksen ilman Tonia, ei ketjujen tehot siitä laskeneet. Tämä luokin uskoa YJS:n viimeiseen turnaukseen jossa lopullisesti ratkotaan sarjan 4.paikka. Erityisesti ottelu NTK-Sheriffit on suurennuslasin alla sillä luultavasti tässä ottelussa ratkeaa lopulliset sijoitukset.

Erityisesti valmennusjohtoa ilahdutti Jussi Töyrylän peliesitykset, kaveri pelasi todella korkealla tasolla 2 vuotta vanhempien ikäryhmässä ja osoitti kuuluvansa joukkueen kantaviin runkopelaajiin. 

BeeCeellä vastassa ovat SBS Masku ja TPS, joten helpolla eivät pisteet irtoa Kilosportista 21.3

01.09.2010 Edustusjoukkueen kuulumiset myös videolla
28.08.2010 FBC Turku uudistuneena tulevaan divarikauteen
26.08.2010 FBC Turun seurapäivä Duosportissa 28.9
15.08.2010 FBC Turun naiset etsivät pelaajia
09.08.2010 Skanssi Cup junioreiden katusählyturnaus
22.06.2010 Duosport FBC Turun seuratuotteiden toimittajaksi
16.06.2010 Katusählyn Turun parhaat ratkottiin jälleen Varvintorilla!
04.06.2010 ESPT'10 täyttyy nopeasti
28.05.2010 FBC Turulle joukkue myös miesten 2.divisioonaan
21.05.2010 Katusählyä 12.6 Varvintorilla

Siirry arkistoon »