SPV – FBC Turku 7-5 (3-2, 0-1, 4-2)
FBC Turku pelasi lauantaina Seinäjoella varsin hyvää salibandyä, mutta pelin läpivienti kokonaisuudessaan jätti parantamisen varaa. Kaksi synkkaa jaksoa maksoi kuitenkin lopulta pisteet, jolloin kotijoukkue latoi molemmilla kertaa kolmea maalia. Valitettavan moni näistä vielä ihan henkiläkohtaisten virheiden tuotoksia, josta isännät rokotti tylysti. Nämä masentavat jaksot osuivat avauserän jälkimmäisen puoliskon alkuun ja päätöserän alkuun. Muina jaksoina Beecee jopa hallitsi peliä ja joutui käyttämään kaksi kertaa hirveän määrän energiaa kirimiseen. Ekan kerran tämä vielä onnistuikin, mutta toisella kertaa päästiin vain maalin päähän. Peliveljien seitsemäs osumas tyhjiin loppusekunneilla olikin sitten kosmetiikkaosastoa, vaikka sisälsikin vielä paljon draamaa videotarkistuksineen ja huonoine kamerakulmineen. Nikolas Laaksonen oli Beeceen tehomies lauantaina 2+2 tehoin ja häntä säesti hyvin Krisjanis Tiltins kahdella maalillaan.
– Pettymys on kieltämättä kova. Pienen shokkialun jälkeen homma omaan hanskaan ja upeasti tasoihin. Toinen erä oli muutenkin loistavaa salibandya ja oli paikat tehdä monta lisää. Reseptin piti olla kolmanteen erään sama, mutta ajatus hukkui eikä uskallettu puhkoa kaverin karvausta tarpeeksi aktiivisesti. Erän lopun noususta myös posit, mutta koko joukkueen yhteinen näkemys on se, ettei tällaisiin tuloksiin olla tyytyväisiä, tiivisti ajatukset FBC Turun päävalmentaja Juuso Silen pelin jälkeen.
Seuraavaksi on edessä Indiansin kohtaaminen kaksi kertaa. Ensin tulevana perjantaina Otahallilla ja sitten uudelleen maanantaina Kupittaalla, joka onkin syyskauden viimeinen kotiottelu.
Lauantain pelistä on tuttuun tapaan tarjolla maalikooste Ruutu-palvelussa.