Nokian KRP – FBC Turku 10-5 (5-2, 1-1, 4-2)
FBC Turulla ei ollut helpoimmat lähtökohdat keskiviikkoillan kamppailuun Raholassa yhtä suurimpaa mestarisuosikkia vastaan. Täydestä kokoonpanosta tippui sairastelun vuoksi miehiä vielä aamupäivällä sen verran, että kolmen kentällisen lisäksi ei vaihtoon jäänyt yhtään kenttäpelaajaa. Myöskin kaikki kentälliset meni samalla kertaa uusiksi. Tästä huolimatta täydelliseltä mahalaskulta nyt vältyttiin, vaikka KRP kovalla rutiinilla painoi sen verran kaasua ekan ja päätöserän alussa, että Beecee tippui kyydistä.
– Ensimmäisen erän nukahdus kävi kalliiksi. Heikko erä sekään ei kokonaisuutena ollut mutta oman pään pienet virheet maksoivat paljon. Pallollisesti oltiin tänään todella pirteitä ja saatiin aikaiseksi kova maaliodottama. Seuraava askel on löytää maalipaikkoihin tehokkuutta, kommentoi FBC Turun päävalmentaja Juuso Silen pelin jälkeen.
Vierasottelut saavat jatkoa, kun joukkue matkustaa lauantaina Seinäjoelle Peliveljien vieraaksi.