Murheellinen kakkoserä söi derbyssä toiveet pisteistä

FBC Turku – TPS 6-9 (3-2, 0-5, 3-2)

Tällä kertaa derbyä isännöinyt Beecee sai peliin lentävän lähdön, kun reiluun kymppiin Verneri Tuononen maalasi kahteen kertaan ja Atte Kurkikangas kertaalleen joilla johdettiin 3-1 lukemin. TPS tarjosi turhalla jäähyllään paikan jopa neljänteen maaliin, mutta tämä ylivoima lopulta vain sekoitti pelaamista ja ote kääntyi mustavalkoisille. Erän loppuun Waltteri Vesterisen lavasta kavennus, joka enteili jo murheita toiseen erään.



Se jo mainittu keskimmäinen erä ehti vanhentua vain 46 sekuntia, kun maalin johto oli jo kääntynyt maalin tappioasemaksi. Erän puoliväliin mennessä Tepsi oli karannut jo neljän maalin karkumatkalle ja tämä ratkaisi käytännössä pelin, vaikka kotijoukkue saikin kirin tynkää vielä päätöserään. Tuonosen illan kolmas ja Kurkikankaan toinen piti toivoa yllä ja kun Aleksi Hiltunen löi vielä tahtonyytin maalin edestä, niin peli heräsi melkein vielä uudelleen henkiin, mutta Tepsin rutiini oli liikaa ja se pääsi lopulta vastureista iskemään lopulliset naulat arkkuun.

– Lähdettiin matsiin hyvällä ilmeellä ja joukkueen yhteinen tavoite olikin saada peliin hyvä startti. Toisessa erässä koettiin jälleen musta hetki ja ero kasvoi turhan suureksi. Kolmannessa saatiin aikaseksi hyvä kiri, mutta takamatka oli lopulta liikaa. Harmittaa pirusti, sillä Tepsi oli ihan voitettavissa. Yleiseen ilmeeseen olen kuitenkin tyytyväinen, mutta tällä hetkellä vain pisteet kelpaavat, kommentoi FBC Turun päävalmentaja Juuso Silen pelin jälkeen.

Derbyn kaikki maalit ovat katsottavissa jälleen Ruutu-palvelusta. Lauantaina jatketaan kotona pistemetsästystä, kun tulivoimainen Esport Oilers saapuu vieraaksi Kupittaalle.