12-13.8.2023 pelatussa KW Memorial Cup -turnauksessa, FBC Turun P12-junioreiden kilpajoukkue saavutti edellisen turnauksen tavoin hopeasijan. Turnaukseen osallistuneet kuusi joukkuetta oli jaettu kahteen alkulohkoon ja ensimmäisen päivän peleissä FBC:n vastustajina olivat Hämeenlinnan Steelers ja turnauksen järjestänyt Helsingin Eräviikingit.
Avauspeli Steelersiä vastaan sujui varmoin ottein ja päättyi FBC:n voittoon selvin lukemin 10-3. Lohkovoittaja ratkottiin päivän viimeisessä pelissä Eräviikinkejä vastaan ja vähämaalinen taisto päättyi lopulta aavistuksen väsyneen oloisen FBC:n tappioon luvuin 0-2.
Yksi voitto ja yksi tappio tarkoitti FBC:lle lohkon kakkossijaa ja näin ollen toisen päivän välierävastustajaksi asettui toisen lohkon puhtaalla pelillä voittanut Nokian KrP. Ottelu alkoi FBC:n kannalta mallikkaasti, kun Elias Dahl siirsi joukkueensa johtoon jo ottelun kolmannella peliminuutilla. Peli jatkui kuitenkin tasaväkisenä ja KrP kampensi itsensä tasoihin kolmannen erän loppupuolella. Vain hetki KrP:n tasoitusmaalin jälkeen Miklas Tervo upotti pallon KrP:n maalivahdin selän taakse ja siivitti FBC:n hienoon 4-3 voittoon. Tällä voitolla FBC takasi paikkansa finaalissa.
Päivän toisessa välierässä TPS pudotti Eräviikingit jatkosta ja varmisti, että mestaruus ratkaistaan turkulaisjoukkueiden välillä. FBC aloitti finaalin vauhdikkaasti ja ensimmäisen erän jälkeen lukemat olivat FBC:lle 3-1. TPS ei kuitenkaan luovuttanut ja iski kahden viimeisen erän aikana kuusi maalia ja otti mestaruuden lopulta selvin lukemin 7-3.