FBC Turku kantaa osana toimintaansa vastuunsa myös toimintaympäristöstään. Vuodesta 2007 alkaen, jolloin FBC Turku muutti Bolt Gardenille, seura on pyrkinyt linkittymään osaksi Länsi-Turun aluetta ja sen lähialueita, joissa toimiminen ja yhteistyön tekeminen on luonnollista seuralle.
Lapsille ja nuorille suunnattu urheiluseuratoiminta on luonnollisesti keskiössä FBC Turun toiminnassa. Viimeisen vuosikymmenen aikana seuran toiminta on laajentunut kasvavassa määrin myös aikuisharraste- ja senioriryhmiin. Tämän lisäksi seura pystyy tarjoamaan myös muuta lisäarvoa toimintaympäristölleen.
- FBC Turun pitkäaikainen yhteistyötaho on Niitunniskantien päiväkoti (nykyinen Tommilankadun päiväkoti), joka on vuosien ajan päässyt liikuttamaan lapsia Bolt Gardenilla vakiovuoroillaan maksutta läpi vuoden. Lisäksi useat eskariryhmät pääsevät ilmaiseksi hallille tutustumaan lajiin.
- Rieskalähteen yläkoululle sekä Hepokullan ja Teräsrautelan alakoululle olemme mahdollistaneet Bolt Gardenin vuorojen käyttöön liikuntapäivien yhteydessä sekä koulujen niitä tarvitessa.
- Niitunniskantien päiväkodin vanhempainyhdistykselle olemme antaneet tilojamme käyttöön tapahtumia varten.
- Bolt Gardenin ja Salibandy Areenan kokoustiloja olemme luovuttaneet maksutta käyttöön lähialueen asunto-osakeyhtiöille, asukasyhdistyksille ja harrasteryhmille.
- Bolt Gardenin ja Salibandy Areenan tiloja olemme luovuttaneet maksutta käyttöön Salibandyliiton toimielimille sekä paikalliselle erotuomarikerholle.
- FBC Turku, Bolt Garden ja Salibandy Areena toimivat vuosittain työharjoittelupaikkoina useille niin yläkoulujen kuin 2. asteen oppilaille.
- FBC Turku on ollut mukana Turun kaupungin järjestämässä Ikääntyneiden testipäivässä kahdesti vuodessa.
- FBC Turku on ollut vuodesta 2011 alkaen mukana toteuttamassa Länsi-Turun kaupunginosaviikkoa toukokuussa.
- FBC Turku ottaa osaa ja järjestää salibandyn lajiesittelyitä mahdollisuuksien mukaan koulujen, seurakuntien ja päiväkotien tapahtumissa. Painotamme oman toiminta-alueemme tapahtumia.
- FBC Turku on järjestänyt mm. Tyttösäbä sekä muita koulukiertueita toiminta-alueensa alakouluilla.
- FBC Turulla on rahasto, josta vuosittain jaetaan sosiaalisin p erustein avustuksia yksittäisille junioripelaajille. Avoin hakemus: toimisto@fbcturku.net. Mikäli haluat auttaa , otamme myös lahjoituksia vastaan tilille: FI55 5716 9020 0377 06.
- FBC Turku tekee yhteistyötä useiden järjestöjen kanssa, joilta lapsen harrastukseen voi hakea tilapäistä tukea. Jos perheessäsi on rahahuolia, joiden vuoksi lapsesi harrastaminen ei ole mahdollista tai harrastaminen voidaan joutua taloudellisten syiden takia lopettamaan, niin alla olevista yhdistyksistä voi selvittää tukea harrastukseen:
-
- Tukikummit, www.tukikummit.fi
- Pelastakaa Lapset, www.pelastakaalapset.fi
- Hope ry Turku, www.hopeyhdistys.fi
- Kela : täydentävä toimeentulotuki lasten harrastuksiin (ensin tulee hakea perustoimeen tulotukea)
- Unelmista totta, www.unelmista.fi
- Paavo Nurmi Charity ja Liikuttava lahja, https://pngcharity.fi/hae-apua/
Ole yhteydessä toiminnanjohtaja Ville Lintuseen, ville.lintunen@fbcturku.net
jos olet kiinnostunut olemaan mukana FBC Turun yhteistyötahojen joukossa.