FBC Turku – LASB 5-4 (1-0, 1-3, 3-1)
Beecee tuli kuin uudesti syntyneenä perjantain peliin LASB:ia vastaan ja otti vaiherikkaan pelin päätteeksi kauden ensimmäisen kolmen pinnan voiton. Maanantaina esitys ErViä vastaan oli todella aneeminen ja siksi hienointa voitossa oli nyt yhtenäinen ja taisteleva peli-ilme koko joukkueelta. Pelissä voimasuhteet heittelivät moneen kertaan, kun toisen erän alkuun asti hallinta oli kotijoukkueella ja paikat oli karata jopa muutaman maalin karkumatkalle Krisjanis Tiltinsin ylivoimalla tekemän avausmaalin lisäksi. Beecee tuskaili ja tuhlaili ja kun itse ei tee, niin ainahan sitten kaveri kuittaa. LASB kääntää pelin 1-3:een ennen toisen erän puoliväliä terävillä vastaiskuilla. Kotijoukkue ei onneksi nyt lannistunut, kun Matias Kallion nopea kavennus tuo joukkueen heti maalin päähän ja päätöserässä Atte Kurkikankaan ja Jaakko Rannanjärven maaleillä mennään uudelleen johtoon. Vieraiden illan näkyvin hahmo Tino Nivala tuo lahtelaiset vielä kertaalleen tasoihin, mutta ilta on lopulta keltasininen, kun Nikolas Laaksonen laukoo voittomaaliksi jääneen osuman vajaa viisi minuuttia ennen täyttä aikaa.
– Helpottava voitto todella tärkeästä matsista ja vielä hyvällä esityksellä. Ollaan palaveerattu tällä viikolla joukkueen kanssa ja etsitty ratkaisuja pelin ongelmakohtiin, ja ainakin ensimmäinen matsi näiden jälkeen näytti erinomaiselta salibandylta. Hommia tietenkin riittää ja kyseessä vasta kauden ensimmäinen varsinaisen peliajan voitto, joten työhaalarit pysyvät niskassa jatkossakin. Tämä teki kuitenkin joukkueelle hyvää etenkin henkisellä puolella, kommentoi tyytyväinen FBC Turun päävalmentaja Juuso Silen pelin jälkeen.
Härkäviikon kolmas tärkeä peli on edessä jo sunnuntaina, kun FBC Turun seurapäivä täyttää Kupittaan ja Nurmon Jymyn saapuessa vieraaksi. Voiton makuun kun ollaan nyt päästy, niin sunnuntaina sitä otettaisiin kernaasti lisää.
Perjantain ottelun maalikooste jälleen tuttuun tapaan tarjolla Ruutu-palvelussa.