FBC Turku – TPS 2-4 (1-2, 1-1, 0-1)
Niin lähellä, mutta samalla niin kaukana. Kauden kolmannessa derbyssä kohtasi kaksi tappioputkessa viime pelit tarponutta joukkuetta ja tämä näkyi varsinkin alussa varovaisuutena, mutta toisaalta myös lukuisina karkeina virheinä. Laadukas maalivahtipelaaminen molemmissa kenttäpäädyissä oli oikeastaan se syy, että numerot pysyivät maltillisina. Tämä kauden Kupittaan ennätysyleisö 1007 katsojaa näki kuitenkin mielenkiintoisen ja tapahtumarikkaan ottelun.
Näillä näkymin uransa viimeisen derbyn pelannut Tepsin Lauri Stenfors aloitti maalinteon ja ohjasi taidokkaasti ilmapallon maalin edestä verkkoon. Kotijoukkueen illan näkyvin kenttäpelaaja Yannick Lindroos tasoitti puntit Nikolas Laaksosen näyttävästä tarjoilusta heti seuraavaan vaihtoon. Valitettavasti erän loppuun omassa pallollisessa pelaamisessa pieni lapsus josta Pyry Kauppinen rokotti vanhaa seuraansa ja näin ekalle tauolle maali perässä.
Toisessa erässä kotijoukkueen ykkönen jatkoi vahvaa pallollista otettaan ja Eero Jalo ohjaa maalin edestä tasoituksen Lindroosin oivasta passista. Maalinjälkeistä vaihtoa toitotettiin kotijoukkueen penkin takaa, mutta niin vain onnistuttiin pallo hukkaamaan oman maalin takana ja Juho Koskinen pääsee lyömään irtopallon sisään.
Molemmilla oli pelissä vuorollaan ylivoimalla mahdollisuutensa, mutta veskarit piti huolen siitä, että pelin ratkaisua haettiin aivan loppusekunneille asti. Valitettavasti kotijoukkue ei enää hyvistäkään paikoista onnistunut ohittamaan maajoukkuekassari Oskari Fäldeniä ja Waltteri Vesterisen tyhjiin roikottama osuma jäi päätöserän ainokaiseksi.
Jossiteltavaa jäi pelistä paljonkin nyt edessä olevalle harvinaiselle kahden viikon huilijaksolle, mutta toisaalta ei nyt ansaittu yhtään enempää. TPS oli kahdesta vaisusta joukkueesta nyt numeroiden verran parempi ja ansaitsi näin voittonsa.
FBC Turun päävalmentaja Ville Into summasi myös derbyn annin ottelun jälkeen:
”Pienten marginaalien peli jossa vierasjoukkue parempi tällä erää. Pelattiin ihan ok tasolla, mutta ei riittävän hyvin jotta pisteet olisi ansaittu. Jens mahdollisti torjunnoillaan kyllä meille voiton avaimet, mutta maalipaikoille pääseminen oli työn takana ja sitten kun päästiin niin maalinteon tehokkuus ei ollut tarvittavalla tasolla. Meidän ykkönen varsinkin pystyi luomaan mukavasti vaihdosta toiseen maalinteon uhkaa ja haastoi pallottomana mallikkaasti mutta tulituki jäi saamatta. Nyt reilu parin viikon huili peleistä ja päästään vihdoinkin arkiharjoitteluun kiinni ja sitäkautta hiomaan peliä jotta ollaan valmiimpia Classic matsiin. Raju oli Tammikuu ja nyt levätään loppuviikko ja alkuviikosta mennään taas”
Ottelun kaikki maalit jälleen katsottavissa Ruudun koosteesta.
Ennen pelin alkua FBC Turku kiitti pitkä-aikasta kapteeniaan Jussi Hoikkalaa pitkästä urastaan ja panoksestaan edustusjoukkueen nousussa F-liigajoukkueeksi.