FBC Turku – Happee 7-8 (1-2, 1-0, 5-5, 0-1)
Jälleen kerran niin lähellä, mutta toisaalta samalla myös kaukana. Näytti siis todella hyvältä, kun Krisjanis Tiltins laukoo rankkarista Beeceen jo 7-3 johtoon, kun pelikellossa oli aikaa reilut yhdeksän minuuttia. Kotijoukkue oli pelannut päätöserän alussa todella hyvää salibandya ja oli ansaitusti päässyt reilulle karkumatkalle. Valitettavasti varsinaista voittamisen kulttuuria ei ole vielä joukkueelle päässyt F-liigassa syntymään ja tämä näkyi taas selkeästi tässä kohtaa. Pari helppoa virhettä ja Happee pääsee uudelleen mukaan peliin. Väkisin hirvilauma painaa myös kavennuksen ja ilman veskaa pelaten lopulta sitten myös sen tasoituksen puolitoista minuuttia ennen loppua. Kaukana ei ollut voittomaalikaan viime sekunneilla. Vierailla oli momentum jatkoajan alun ylivoimalla ja Niko Laitin lavasta syntyy lopulta myös ratkaisu.
– Pelattiin tosi hyvä matsi ja on todella harmi, että kolme pistettä jäi haaveeksi. Todistettiin luultavasti viimeistään nyt, että pystytään haastamaan tässä sarjassa kenet tahansa. Saatiin pelistä todella hyvää oppia siihen miten johtoasemassa tulisi pelata ja ollaa jälleen astetta viisaampia oman pelin suhteen. Maalihanat saatiin auki eikä todellakaan kumarteltu kenellekään. Tänään saa harmittaa, mutta sen jälkeen katseet kohti Lahtea mistä lähdetään hakemaan täyttä pistepottia, kommentoi FBC Turun päävalmentaja Juuso Silen pelin jälkeen.
Kahdesta viimeisestä pelistä voisi hyvinkin olla kaksi voittoa, mutta nyt niistä on saaliina vain vaivainen piste. Pelit kestää sen kuusikymmentä minuuttia ja seuraavaksi ehjää sellaista lähdetään hakemaan Lahdesta keskiviikkona.
Ottelusta on tuttuun tapaan tarjolla maalikooste Ruutu-palvelussa.